Jeeeee, vihdoin ne saapuivat! Villat jotka vein heinäkuun alussa kehräämölle tulivat eilen Matkahuoltoon josta noudin ne kotiin. Olin kyllä aika halolla lyöty...miten tätä tavaraa näin paljon tuli! Kaksi suurta pahvilaatikollista! 9 kg villaa on nyt lankana ja hahtuvana. Särmästä tuli luonnonmustaa hahtuvaa, Siiristä kauniin harmaata hahtuvaa ja Sokrusta ihanaa ruskeaa lankaa! Lurps! Viiru oli tosi innoissaan ja nuuhki lakkaamatta laatikoita. Meni toisen laatikon päälle makaamaan ja katsoi mua ihan kuin olisi halunnut sanoa "nämä kuuluu mulle" ;D On siinä herralle vähäks aikaa ihmeteltävää kun ne on nyt vielä tossa keittiön lattialla laatikoissa, eihän nää mahdu mihinkään...! Tuskin maltan odottaa, että pääsen näiden kimppuun! No täytyy nyt kiltisti hoitaa muutama tilaustyö ensin pois alta...ja olishan niitä keskeneräisiäkin jonossa...köh...

langasta vähän lähikuvaa


Piti tehdä päivitys jo viikko sitten, mutta elämä on ollyt yhtä lentämistä, niin on viivästynyt tämäkin homma. Ensin sain ne surullisen kuuluisat lapaset valmiiksi, joihin lankaa löytyi onneksi naapurikylästä, kiitos Agatha :) Sitten valmistui kolmet lasten sukat ja näitä kaulureita oon tehtaillut jo 6 kpl, pari tilausta vielä odottelee jonossa ;) Tuskin ne vielä siihen edes loppuvat... Töistä on moni tilannut kun on nähnyt mun kaulussa kaulurin. On tää kyllä kiva malli ei sen puoleen. Viikko sitten lauantaina meillä oli taas rallit ja tie suljettu. Mentiin katsomaan niitä muutaman sadan metrin päähän pellolle kuuman mehun ja eväsleipien kanssa. Aika vilakka keli oli, mutta olihan meillä villaa yllä kerroksittain, olo tuntui ihan Michelin-ukolta ;) Kaulurien kanssa yhtä aikaa on tekeillä keeppi jonka ystävä tilasi, mutta siitä kuvaa sitten myöhemmin kun se valmistuu. Kohta lähdetäänkin veljenpojan synttäreille, sen vanhemman ja äänestämään siinä samalla reissulla. Olispa sunnuntait edes lepopäiviä ;)
lanka: lapaset ja raitasukat 7V, beigeruskeat sukat Janne

malli: Teetee
lanka: Teeteen Taiga
puikot: 10

Kamalan vaikea kuvata liikkuvaa autoa, varsinkin ralliautoa...

08.01.2012 - 21:44 / Kategoriat: Neuleet
Ollaan vietetty Merin kanssa tyttöjen viikonloppua, mitä nyt neiti kävi ystävää moikkaamassa lauantaina, mutta muuten ollaan vietetty äiti-tytär -laatuaikaa :) Ollaan katseltu leffoja ja mä oon tietysti neulonut. Meri halusi ostaa "Black swan" -elokuvan ja katsottiin se, oli aika vaikuttava...muitakin leffoja katseltiin, lämmitettiin takkoja ja käytiin lenkillä. Tänään olikin mahtava ulkoilusää ja paineltiin tunnin metsälenkki (metsän viertä tosin mentiin, ei rämmitty kaatuineiden puiden seassa). Viirua on lääkitty ja hoivattu. Reppanan peppu on ihan tulessa kun on toi lääkeripuli :( Ihan kauheeta kun kissalla on kipuja, tuntuu kun itseä sattuis... On pesty takapuolta, rasvattu ja annettu lääkettä mikä kovettaisi mahaa. Tänään onkin ollut jo vähän parempi päivä onneks. Ei ole tarvinnut siivota "kurajälkiä" matoista ym. Mutta...vasta puolet antibioottikuurista on mennyt, että onhan tässä vielä kärvistelyä luvassa...
Olin ostanut jo ennen joulua Teeteen ihanaa Taiga-lankaa, sitä samaa ruskeeta josta tein itelleni pipon, mutta se vyyhti hävisi johonkin...en löytänyt sitä mistään. No, tässä kävi tietysti se mitä yleensäkin, kun etsii niin ei löydy ei sitten millään, kun ei enää tarvitse, niin löytyy heti! Jepjep...ostin uuden vyyhdin ja kun sain sen valmiiksi, johan edellinen vyyhti löytyi...tää on niin tätä! No, kyllä siitä tulee jollekin jotakin ihan varmasti :) Tätä kauluria olin tehnyt jo parikin, mutta toisen vei Meri ja toinen meni ystävälle joululahjaksi, heh. Nyt sain sitten oman, ja jos sen joku nappaa, niin onpahan varalanka valmiina ;)
malli: Teetee
lanka: Teetee, Taiga
puikot: 10
napit: Tallinna, Puu ja putuka pood

Takkatulen äärellä on ihana rentoutua.

Tänään mulla on lomapäivä, kun vien Viirun päivällä eläinlääkäriin enkä saanut mitään sopivampaa aikaa. Reppana on vähän sairastellut sen jälkeen kun pikkikisu tuli äidille (äidin Mököllä ollut samoja oireita). Liekö pikkukisu tuonut jonkun viruksen tullessaan, mene ja tiedä. Yritin saada eilisillalle ajan, mutta ilta oli buukattu täyteen. No onneks pomo oli ymmärtäväinen ja suostui tähän lomapäivään. Niinpä oon tässä aamun neuloskellut ja lämmitellyt takkaa. Kohta lähdetään lekuriin herran kanssa. Viiru on laihtunutkin 700 g, mutta eihän se noin isossa pojassa pahemmin näy. Sain omat unisukat valmiiksi jo sunnuntaina, mutta nyt vasta päättelin, eilen illalla aloitin Merille pipoa ja äsken tuli sekin valmiiksi ja pääteltyä. Tää on kiva pipomalli, Meri sai joululahjaksi valkoisen, mutta toivoi vielä harmaata. Sama malli jonka tein SNY:lle ja itselleni ja vähän muillekin...
EDIT: Eläinlääkäri epäili pikkukisun tuoneen matoja mukanaan ja Viiru sai matolääkepiikin (vaikka olinkin herran just madottanut), kipupiikin ja antibioottipiikin. Nämä madot kuulemma vaeltavat keuhkojen kautta (olikohan ne suolinkaisia, en muista just nyt) ja siksi hengitys vaikeutuu...yök! Antibioottikuuri vielä tablettien muodossa 10 päivää...mitähän siitäkin tulee...
Seura on ollut tänään siis mitä parhainta :) Viiru makoilee mun lankakorissa.

Unisukat
lanka: Novita Luxus Cloud (ostin Karnaluksista joulukuussa)

Merin pipo
lanka: Teeteen Taiga
malli: Tekstiiliteollisuus

Jee! Tavoite on saavutettu! Olin asettanut itselleni tavoitteen "tuhota" 10 kiloa lankaa viime vuodelle ja onnistuin siinä nipin napin! Edellisvuonna en päässyt tavoitteeseeni, mutta nyt pääsin ja olo on suorastaan riemullinen! On sitä ihmisellä ilon aiheet ;D Lankaa siis kului viime vuonna 10026 grammaa. Siihen sisältyy reilu 40 paria tossuja, sukkia, lapasia ja vähän kaikenlaista. Nyt onkin uusi vuosi ja uudet kujeet. Pitäisköhän nostaa tavoitetta...? En taida uskaltaa ;) Oikein ihanaa uutta vuotta teille rakkaat ihmiset :)
Perjantaina oli töiden jälkeen pitkästä aikaa ommis ja Kirsi tuli meille neulomaan. Vaan ihan liian äkkiä se aika taas vierähti! Syötiin smetanalohta jonka paistoin uunissa (veljeltä saatu resepti) ja neulottiin vatsat pinkeinä. Myöhemmin kahviteltiin ja kuvassa näkyykin mainiot servetit jotka olin Kirsiltä saanut joululahjaksi. Nämä sopivat kuin nenä päähän tällaiselle neulefriikille :D Ja tästähän voi ottaa vaikka mallia kun miettii millaiset sukat tekisi, hihhih! Sitten olikin taas kiire viemään Kirsiä junalle ja tällä kertaa juna ei mennyt nenän edestä...heh...miten meillä aina tuleekin kiire ;D Kiitos Kirsi kivasta illasta, nollasi mukavasti työviikon :)
Kirsin kädet viuhuu ja koukku saa kyytiä!


On pitänyt postata jo monta päivää sitten, mutta ensin oli sähköt poissa 60 tuntia ja sitten oli muita kiireitä. Ensinnäkin suurkiitos Kaisalle tästä mielettömän upeasta pistelytyöstä. En olisi Ikinä uskonut saavani jotain näin ihanaa! Tässä on vierähtänyt muutama ilta...miten pikkiriikkisiä pistoja! Todella kaunis käsityö, kiitos Kaisa <3
Tipu Kananen

Sain myös upeat virkatut pesukintaat, jotka Jaana on virkannut pellavalangasta, mukana oli myös ihana saippua ja lammaspyyhe (ei kuvassa mukana). Kiitos Jaana :D

Ja Anu oli ommellut ihanan selänpesijän (tai mikä tämä nyt on nimeltään, voihan tällä muutakin kuin selkää pestä) johon oli virkannut päihin kädensijat. Kiitos Anu :D Kyllä musta pitäisi nyt lähteä kaikki lika ;D

24.12.2011 - 14:45 / Kategoriat: Joulu
Karjalan kägöne -piparit on paistettu, Meri hoiti taas homman. Kinkku on leivinuunissa ja laatikot odottavat uuniin menoa, tein ne eilen illalla paistovalmiiksi. Sauna ei valmistunut, tai lähinnä lauteet, eli joulusaunaan ei päästä, mutta ensi jouluna sitten...missä sitten ollaankin. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa rauhaisaa joulun aikaa kaikille ihanille ihmisille :)


Eilen oli saapunut postin mukana lappu, että paketti olisi noudettavissa postista, mutta olin vasta 21:30 maisemissa, niin enhän mä enää postiin ennättänyt (vaikka Meri oli tekstannut mulle paketin koodinkin), pitää näitä tontun hommia tässä vähän hoidella. Vaan oli se ihanaa kun 6-vuotias kummipoika kiljaisi "SÄ TULIT", kun olin heidän oven takana, kiva että oon jossain kaivattu vieras ;) Mutta asiaan...SNY ei pettänyt tälläkään kertaa kuten arvata saattaa :D Paketissa oli neljä kerää Debbie Blissin Rialto DK -lankaa! Mä oon A-I-N-A halunnut Debbien lankaa mutten oo raaskinut ostaa, JEEEEEEEEE! Mitähän ihanaa tästä keksisi...oi että! Sitten oli ehtaa lammasta, 100 g vyyhti "Tmi Sata lammasta" -villalankaa, kaunis mittanauha (entiset onkin aina jossain jemmassa kun niitä tarvitsis), hauska "karjalanpiirakka" -suklaa ;D ja koko rasiallinen PartyLiten tuikkivia, sattuikin olemaan mun lempituoksu, omenatarha :) Ja sokerina pohjalla todella kaunis kortti, mä niin rrrrakastan maitolaitureita! Ja koko syksyn mua on ilahduttanut Mervi ihanaakin ihanammilla paketeilla :D On kyllä vähän haikea olo kun tämä ihanuus loppuu, mutta onhan mulla pitkäksi aikaa näistä paketeista iloa kun en ole ehtinyt oikein mitään itselle tehdä koko syksynä, joitain pieniä huiveja tms. lukuun ottamatta. Eli kun vuosi vaihtuu niin syksyn aikana saamani langat saavat puikoilta kyytiä ;) Vaikka arvelinkin sitten oikein salaiseni, niin en antanut sen haitata, sillä se oli silkka vahinko, joskus sitä on hoksottimet turhan tarkkana ;D Kiitos tuhannesti tästä syksystä Mervi, paketit ovat olleet ihan huippuja! Ja tuun kyllä jatkossakin vierailemaan Villavaarassa :) Ja kiitos vielä pipariohjeesta ja muotista. Äsken just tein taikinan sun ohjeella ja huomenna illalla Meri saa leipoa piparit :) Eikä haittaa vaikket ehtinyt mulle neuloa, vaikka sitä salaa toivoinkin, ymmärrän kyllä sun kiireet, itsekin oon lentänyt tässä tuli hännän alla, mutta eiköhän se rauhoitu viimeistään ylihuomenna. Oikein ihanaa joulua sinne Pohjois-Karjalaan :)

Olivat viime torstaina, mutta en ole ehtinyt blogia päivittää kun ollut sellasta lentoa tää elämä. No onneks kohta on joulu ja saa rentoutua ja rauhottua, ihanaa :) Sit saa rauhassa neuloa eikä ole kiire minnekään, paitsi korkeintaan jääkaapille jos pääsee nälkä yllättämään ;) Mutta niihin pikkujouluihin...olimme Riihimäellä Asema X -ravintolassa syömässä kuten viime vuonnakin ja ruoka oli erinomaista, jälkiruoka-annokset oli niin mahtavia ettei seuraavana aamunakaan ollut vielä nälkä! Mä oon vissiin liian monelle kehunut ko. paikkaa koska siellä oli niin hirveä tunku ja palvelu vähän tökki sen takia, mutta onneksi olin hyvässä seurassa. Kai niillä oli vaan liian vähän henkilökuntaa asiakasmäärään suhteutettuna, tiedä vaikka joku olisi sairastunut eivätkä saaneet tilannetta paikattua, mutta ruoan laadussa se ei onneksi näkynyt. Vaihdoimme taas pikku paketit ja sain aivan ihanat kynttilät...raaskiiko näitä edes polttaa, ei kai. Hauska "kodin onni" -koriste ja jouluiset servetit sekä suloisen metallisen enkelin, mähän niin rakastan enkeleitä :) Kiitos siskot ihanasta illasta :)

Ne ihanat jälkiruoat...

Tämä ei kyllä mitenkään liity aiheeseen, mutta en voinut olla kaivamatta kameraa esiin kun Meidän Viirulainen oli samalla kupilla äidin pikku Tipsuliinin kanssa...tosin kuvaaja oli taas liian hidas, eivät syöneet enää samasta kupista, Viiru siirtyi syrjään ja antoi pienen syödä omasta kupistaan. Kokoero on melkoinen, Viiru painaa 8.6 kg ja Tipsu 2 kg ;)

|
Kirjoittaja
Susie, tuttavallisemmin Susi joka rakastaa lampaita, lankaa ja vähän muutakin.
|