Meidän Sokrun laskettu aika oli jo perjantaina, mutta heittähän ne usein juurikin sen kolme päivää. Eilen illalla piti käydä 21:45 tarkistuskäynnillä vielä ennen yöunia, sitten olisin noussut taas joskus yhden pintaan tarkistuskäynnille vaan toisin kävi. Sokru oli tosi levoton ja kipeän oloinen, niinpä kävin laittamassa enemmän vaatetta niskaan ja takas lampolaan. Puolen yön jälkeen alkoi selkeästi Sokrua ponnistuttamaan ja sieltähän kohta pilkistikin pienet sorkat. Noin 40 minuutin kuluttua ei ollut tapahtunut paljon edistystä, niinpä oli tartuttava puikkoihin tai siis paremminkin sorkkiin. Puhkaisin kalvot ja yritin froteepyyhkeen kanssa vetää karitsaa vaan eihän se liikkunut milliäkään. Oli raukka niin tiukassa että mua alkoi jo itkettää kun yksin siellä turasin. Onneksi oli lupa soittaa kasvattajalle vaikka keskellä yötä, jonka rauhoittavien sanojen jälkeen karitsa sieltä sitten saatiin maailmaan. Helppoa se ei kyllä ollut. Sokru nousi jaloilleen ja alkoi juosta ympyrää, minä karitsan jaloista kiinni pitäen. Kerran ote herpaantui ja siinä olikin sitten homma saada Sokru aloilleen ja vedettyä pieni ulos. Sokru huusi tuskasta ja minä vaan vedin! Aika järkyttävää... Lopulta sain karitsan vedettyä vaikka sen jalka napsahti, olin varma että se meni poikki, mutta ei sentään, joskus kuulemma nivelet tms. napsahtelevat eikä siitä ole vaaraa. Jotkut ihmisetkin tosin vetelevät sormiaan niin että ne naksahtavat, se on kamalan kuuloista! Karitsa syntyi 0:50 ja ajattelin sen olleen ainoa kun ei vähään aikaan mitään kuulunut. Vaan eipä mitään, 2:30 alkoi Sokru taas ponnistella ja painajainen toistui kun sieltä näkyi taas pienet sorkkien kärjet! Että mua hirvitti siinä vaiheessa! Eihän se sitäkään saanut ulos työnnettyä vaan kätilö hyppäsi jälleen kehiin. Uusi puhdas pyyhe ja eikun vetämään. Tämä tuli kyllä huomattavasti helpommin, sitten tulivat jälkeiset, onneksi... Lopputulos on se, että emä voi hyvin, kaksi komeaa pässikaritsaa voi hyvin, kätilönä toiminut ei niin kovin hyvin. Yö kun meni valvoessa, palellessa ja stressatessa, niin ei musta ollut aamulla töihin lähtijäksi. Vieläkin tuntuu pää ihan sekaiselta ja koko päivän on särkenyt päätä, tropeista huolimatta. Työtunnit täytyy vaan tehdä sisään, mutta en olisi voinut noita pieniä tonne jättää koko päiväksi, pakko siellä oli ravata muutaman tunnin välein tarkistamassa että kaikki on hyvin. Huomenna aamulla voin ehkä jo huokaista jos kaikki on siihen asti yhtä hyvin kuin nyt. Kohta saunaan, että saa tämän kylmän luista pois, sitten kunnon yöunet päälle, niin eiköhän huomenna taas elämä kirkastu.

Emä näyttää tyytyväiseltä lastensa kanssa. Kuva ylhäältä päin otettu.

Ollaan me vaan niin pieniä ja suloisia :)

Kohta me jo kirmataan niityllä! Tässä ollaan vasta 12 tunnin ikäisiä.