Kauan kaivattu lomani alkoi maanantaina, mutta kovin ikävissä merkeissä. Viime viikolla rakas pieni kissamme teloi toisen takajalkansa, kukaan ei tiedä miten kun se sattui aamuyöllä, mutta eläinlääkäri arvioi puhelimessa sen olevan venähtänyt tai kolahtanut johonkin. Heräsin kyllä kolahdukseen, mutta kun en tiennyt mitä oli tapahtunut, niin vaikeahan se oli arvailla mitä oli sattunut. Oliko Viirun kanssa paininut vai mitä oli tapahtunut. Eläinlääkäri kirjoitti nestemäistä särkylääkettä jota annoin kerran päivässä Mollille. Toipumiseen piti mennä muutama päivä. Viikonloppuna huomasin jalan menevän oudosti sivulle Mollin kävellessä. Päätin soittaa maanantaina uudestaan eläinlääkärille ja sainkin samalle päivälle ajan. Se olikin sitten lohdutonta kuultavaa. Pieneltä rakkaalta oli mennyt reisiluu poikki. Murtuma oli niin paha, että sinne olisi jouduttu laittamaan metallia ja olisiko siitä koskaan tullut hyvä kuitenkaan. Reppana olisi joutunut kärsimään viikkoja ellei kuukausia ja meidän kaikkien mielestä se olisi ollut kohtuutonta noin eläväiselle kissalle. Eihän Molli nytkään näyttänyt kipeältä kun jaksoi leikkiäkin ja söi ym. ihan normaalisti, vaikka kipuja taatusti oli kipulääkkeestä huolimatta. Päätimme antaa Mollille luvan mennä autuaammille maille ja päästä kivuista, vaikka se päätös kovin raskas olikin. Hirmu tyhjältä tuntuu kun tuo ilopilleri on poissa. Viiru etsii kaveria ja naukuu, eihän se reppana ymmärrä ettei kaveri enää tule vaikka kuinka kutsuisi. Onhan nämä surut elettävä kuten ilotkin ja aika on onneksi armollinen, aika tekee tehtävänsä, joku päivä suru helpottaa. Lepää rauhassa rakas Molli, ison kiven juuressa.

Tässä Molli loikoili mun sängyssä vielä muutama viikko sitten.


Ja sohvalla otti rennosti kun mä istuin vieressä ja neuloin. Ei tarvinnut kuin hipaista niin alkoi kehräämään.