Vihdoin vuodatuskin on taas toiminnassa ja pääsee tekemään päivitystä. Eipä tässä tosin ihan kauheasti ole käsitöitä valmistunut kun on ollut ylitöitä, mutta eiköhän loma korjaa tuonkin asian :) Maanantaina alkaa kauan kaivattu loma! Tänään sai autokin uuden leiman, eli katsastus tältä kesältä pulkassa, vaikkei mennyt ekalla yrittämällä läpi. Pakoputkessa oli halkeama ja tietty tuohon malliin ei ole tarvikeliikkeissä putkea, vaan olisi pitänyt merkkihuollosta se ostaa tai laitattaa siellä. Vaan onni löytyi läheltä, avulias naapurin isäntä eilen illalla hitsasi putken taas ehjäksi! Kyllä maalla on avuliaita ihmisiä <3

Parit huovutetut laukut täällä on valmistunut, yhdet tilaustossut just työn alla.

Laukku ennen ja jälkeen pesukoneen...kaukosäätämä vertailun vuoksi.





Viime sunnuntaina oltiin jälleen kerran tytöt kolmessa polvessa keräämässä mansikoita Seppälän tilalta ja nyt on kesä pakkasessakin. Osasta tein hilloa kun mansikkahilloa ei ollut enää pisaraakaan. Eihän sitä meillä kauheasti kulu, mutta voihan sitä jakaa ystäville.



Meidän pojat on jo hyviä kavereita, välillä riehutaan, sitten pestään toisia ja nukutaan vierekkäin. Tässä katsotaan kuvaajaa "onks pakko taas kuvata" -ilmeellä. No oli ihan pakko kun olivat niin söpösti vierekkäin :)